|
Kaikki tietävät, että vain muutos on pysyvää. Silti muutos on lähes aina vaikeaa. Miksi? Siksi, että muutos ei tapahdu organisaatiokaaviossa vaan ihmisissä. Se, mikä yhdelle on innostava mahdollisuus, voi toiselle tarkoittaa epävarmuutta, luopumista tai pelkoa oman työn tulevaisuudesta. Lähihoitajaa, insinööriä ja yliopiston opettajaa voivat sytyttää muutokseen aivan erilaiset asiat. Siksi hyvä muutoksen johtaminen ei ole vain uuden suunnan kertomista, vaan sen ymmärtämistä, mikä juuri tässä työyhteisössä ja juuri näissä ihmisissä synnyttää halun lähteä mukaan.
Esimerkiksi ADKAR-malli tarjoaa muutoksen johtamiseen hyvän rungon. Ollaan jo pitkällä, kun on mietitty, kuinka varmistetaan käytännössä henkilöstön
| • |
tietoisuus (Awareness) muutoksen tarpeesta, |
| • |
halu (Desire) osallistua, |
| • |
ymmärrys (Knowledge) siitä, mitä muutos tarkoittaa käytännössä, |
| • |
kyky toimia (Ability) uudella tavalla ja lopulta |
| • |
uuden vahvistaminen (Reinforcement) osaksi arkea. |
Mutta malli muuttuu hyödylliseksi vasta, kun se tuodaan oman organisaation todellisuuteen. Muutosta ei voi johtaa samalla tavalla kaikissa tiimeissä. Tarvitaan keskustelua, kuuntelua ja ennen kaikkea kykyä kohdata myös se, mikä muutoksessa pelottaa.
Muutosvastarinta ei ole vihollinen, mutta se ei saa jäädä asumaan
Muutosvastarinnan aallot ovat voimallisia. Ne kuulostavat usein järkeviltä, perustelluilta ja jopa täysin kiistattomilta. Työntekijä näkee muutoksessa asioita, joita johto ei ehkä näe. Samalla työntekijä kyllä usein ymmärtää, että myös esihenkilö ja johto ovat puun ja kuoren välissä. Silti muutos muuttaa asetelmia.
Yhtäkkiä aletaan arvioida motiiveja: Miksi tästä ei kerrota kaikkea? Mitä tässä oikeasti tapahtuu? Voinko luottaa siihen, mitä minulle sanotaan? Kun epävarmuus kasvaa, myös kahvipöytäkeskustelut ja epäviralliset palaverit voivat muuttua paikoiksi, joissa pelot ruokkivat toisiaan. Pahimmillaan syntyy Pandoran lipas, jossa uhkakuvat, huhut ja salaliittoteoriat imevät voimaa yhteisestä luottamuksesta.
Muutosvastarintaa ei kuitenkaan tarvitse torjua eikä siihen tarvitse lähteä mukaan. Se pitää ottaa vastaan, kuulla ja hyväksyä osaksi muutosprosessia. Hyvä muutoksen johtaja pystyy sanomaan: Ymmärrän, miksi tämä tuntuu vaikealta – ja silti meidän on mentävä eteenpäin.
Se edellyttää myös johtajalta kykyä tunnistaa oma suhteensa muutokseen. Samalla, kun empatia ja ymmärrys inhmillisiä tunteita kohtaan on valttikortti muutosjohtamisessa, tiedetään myös, että erityisesti ymmärtävä ja ihmisläheinen johtaja on alttiina myötätuntouupumukselle. Kun muiden tunteet ja huolet tulevat liian lähelle, oma näkökulma alkaa huomaamatta kaventua. Jos taas esihenkilö itse on muutosvastarinnan sisällä, muutosta on vaikea, tai oikeastaan mahdotonta, johtaa.
|
|