Hyvän johtajan myytti – entä jos johtamisen ei pitäisi olla yksilösuoritus?

Johtoryhmän kehittäminen vahvistaa yhteistä johtajuutta. Miksi hyvän johtamisen ei tarvitse olla yksilösuoritus? Lue, miten johtoryhmästä kasvaa toimiva tiimi.

Hyvälle johtajalle asetetaan melkoinen vaatimuslista. Pitäisi olla empaattinen mutta vaativa. Strateginen mutta käytännönläheinen. Päättäväinen mutta kuunteleva. Rohkea mutta harkitseva. Hyvä viestijä, valmentaja, päätöksentekijä ja ristiriitojen ratkaisija.

Ja mielellään kaikkea tätä yhtä aikaa.

Johtamisen kehittämisessä keskitymme usein yksittäisen johtajan taitoihin ja ominaisuuksiin. Mutta entä jos lähtökohta onkin väärä? Entä jos yhden ihmisen ei kuulukaan osata kaikkea?

Voisiko hyvä johtaminen syntyä ennen kaikkea siitä, että johtoryhmän jäsenet osaavat hyödyntää toistensa vahvuuksia ja johtaa yhdessä?

Johtaja voi olla erinomainen ihmisten kohtaaja, mutta vältellä vaikeita päätöksiä ja vaatimista. Työyhteisössä voi vallita turvallinen keskusteluilmapiiri, mutta asiat eivät etene.

Toinen johtaja hahmottaa strategisia kokonaisuuksia ja näkee tulevaisuuden mahdollisuudet kirkkaasti. Hän saattaa kuitenkin unohtaa, että henkilöstö tarvitsee myös tukea ja konkreettisia vastauksia siihen, mitä muutos tarkoittaa arjen työssä.

Kolmas on tehokas toimeenpanija, joka vie asioita määrätietoisesti eteenpäin. Jos hän ei kuitenkaan pysähdy kuuntelemaan ihmisiä tai perustelemaan muutoksen tarkoitusta, henkilöstön sitoutuminen voi jäädä heikoksi.

Kaikkia näitä johtamisen taitoja tarvitaan. Mutta tarvitseeko yhden johtajan olla erinomainen niissä kaikissa?

Johtoryhmän vahvuus syntyy yhteisestä johtamisosaamisesta

Entä jos johtajuutta tarkasteltaisiin yksittäisten johtajien sijaan johtoryhmän yhteisenä osaamisena?

Kun johtajan oma keinovalikoima kaventuu paineessa, muiden johtoryhmän jäsenten osaaminen ja näkökulmat voivat olla erityisen arvokkaita.

Yksi auttaa pysähtymään ihmisten kokemusten äärelle, toinen palauttaa keskustelun kokonaisuuteen ja kolmas muistuttaa toimeenpanon tärkeydestä. Parhaimmillaan johtoryhmän jäsenet auttavat toisiaan tunnistamaan myös omia sokeita pisteitään.

Olemme tottuneet arvioimaan johtajia yksilöinä. Millainen johtaja hän on? Mitkä ovat hänen vahvuutensa ja kehittämiskohteensa? Onko hän riittävän hyvä johtaja?

Mutta kuinka usein arvioimme johtoryhmän yhteistä kykyä johtaa?

Johtoryhmän vahvuus ei synny siitä, että kaikki ovat samanlaisia, vaan siitä, että erilainen osaaminen saadaan yhteiseen käyttöön.

Tämä ei tarkoita sitä, että johtaja voisi ulkoistaa ihmisten kohtaamisen toiselle tai jättää toimeenpanon kollegansa vastuulle. Jokainen tarvitsee näitä taitoja, mutta kaikkea ei tarvitse osata yhtä hyvin.

Yhteinen johtajuus edellyttää kuitenkin luottamusta ja kykyä hyödyntää toisten osaamista.

Onko meillä rohkeutta tunnistaa ja tunnustaa omat heikkoutemme? Osaammeko pyytää toisiltamme apua? Hyödynnämmekö aidosti toistemme vahvuuksia vai yritämmekö jokainen selviytyä omalla tontillamme?

Osaammeko johtaa yhdessä vai olemmeko vain joukko johtajia, jotka kokoontuvat säännöllisesti saman pöydän ääreen?

Luottamus johtoryhmässä – saako johtaja sanoa ”en tiedä”?

Yhteinen johtaminen edellyttää myös sitä, ettei johtajan tarvitse olla aina oikeassa tai tietää kaikkea.

Jos johtoryhmässä jokaisen odotetaan tulevan pöytään valmiin ja vakuuttavan näkemyksen kanssa, jotain tärkeää voi jäädä syntymättä.

Joskus arvokkain puheenvuoro alkaa:

”En vielä tiedä, mitä tästä ajattelen, mutta jokin tässä häiritsee minua.”

Tai:

”Voimmeko hetkeksi tarkastella tätä kokonaan toisesta näkökulmasta?”

Tällaiset puheenvuorot tarvitsevat ilmapiirin, jossa keskeneräisiä ajatuksia uskaltaa sanoa ääneen ja jossa omaa näkemystään voi muuttaa menettämättä kasvojaan.

Johtoryhmän psykologinen turvallisuus ja keskinäinen luottamus näkyvät erityisesti siinä, miten sen jäsenet uskaltavat haastaa toisiaan, käsitellä erimielisyyksiä ja myöntää oman epävarmuutensa.

Hyvässä johtoryhmässä ei tarvitse kilpailla siitä, kuka on huoneen vakuuttavin ihminen.

 

Johtoryhmän kehittäminen – joukosta johtajia toimivaksi tiimiksi

Johtamisen kehittämisessä huomio kohdistuu usein yksittäisen johtajan osaamiseen. Eikä syyttä. Jokaisella johtajalla on vastuu kehittää omaa johtamistaan.

Mutta kuinka paljon panostamme johtoryhmien yhteisen johtamiskyvykkyyden kehittämiseen?

Johtoryhmä ei ole automaattisesti toimiva tiimi vain siksi, että sen jäsenet ovat päteviä johtajia.

Toimiva johtoryhmätyöskentely edellyttää jaettua käsitystä tavoitteista, johtamisen periaatteista ja toimintatavoista. On kyettävä tekemään päätöksiä yhdessä, kantamaan niistä vastuuta ja toimimaan johdonmukaisesti myös silloin, kun paine kasvaa.

Erityisesti muutostilanteissa tämä korostuu.

Henkilöstön näkökulmasta ei riitä, että yksi johtaja kuuntelee, toinen näyttää suuntaa ja kolmas vaatii tuloksia, jos heidän viestinsä ja toimintatapansa ovat keskenään ristiriitaisia.

Johtoryhmän on kyettävä rakentamaan erilaisista vahvuuksistaan yhtenäistä johtamista. Siksi johtoryhmän kehittäminen ei ole vain yksittäisten johtajien osaamisen vahvistamista, vaan myös yhteisten toimintatapojen, luottamuksen ja johtamiskyvykkyyden rakentamista.

Ehkä meidän pitäisikin lakata tavoittelemasta täydellisiä johtajia ja alkaa määrätietoisemmin rakentaa toimivia johtavia tiimejä.

Sillä johtajuuden ei tarvitse olla yhden ihmisen sankarisuoritus.

Parhaimmillaan se on yhteinen kyvykkyys.

—————————————

Kirjoittajat Visa Viren, Teija Mykrä ja Sirpa Puolakka

 

Haluatteko kehittää johtoryhmänne yhteistä johtamiskyvykkyyttä?

Valmennustalo Virran johtoryhmävalmennuksissa vahvistamme johtoryhmän keskinäistä luottamusta, yhteistyötä ja kykyä johtaa yhtenäisesti myös muutosten keskellä. Valmennuksessa pysähdymme yhteisten tavoitteiden, johtamisen toimintatapojen ja johtoryhmän vahvuuksien äärelle.

Ota yhteyttä, niin keskustellaan, millaisesta valmennuksesta teidän johtoryhmänne hyötyisi.

 

 


Jaa eteenpäin