Valmiit tallenteet
Haastavat asiakaskohtaamiset ja niistä palautuminen
Eckerö Linen tavoitteena on Itämeren paras palvelu ja että asiakkaamme matkakokemus on erinomainen. Arvojamme ovat työnilo, tekemisen reiluus ja katse eteenpäin –asenne. Saimme Great Place to Work –sertifikaatin vuonna 2019.
Kehitämme jatkuvasti henkilöstömme osaamista. Tilasimme Valmennustalo Virta Oy:n tallenteen 2022 lähtöselvitystyöntekijöille ja laivojen asiakaspalveluhenkilökunnalle. Tallenne on osoittautunut erittäin käyttökelpoiseksi asiakaspalvelun laadun ylläpitämiseksi sekä työntekijöidemme valmiuksien ja työssäjaksamisen edistäjäksi.
Suosittelen Valmennustalo Virta Oy:n tallenteita muillekin, sillä kokemuksemme mukaan niissä huomioidaan aihealue kokonaisvaltaisesti niin asiakkaan kuin työntekijän näkökulmasta. Meille oli esimerkiksi tärkeää, että valmennuksessa huomioitiin myös tilanteiden jälkihoito. Tallenteiden avulla pystyy joustavasti kouluttamaan henkilökuntaa aikaa ja paikkaa katsomatta.
Yhteistyö Valmennustalo Virran kanssa on kokonaisuudessaan ollut sujuvaa ja vaivatonta.
Minna Johansson
Culture Manager/ Human Resource
minna.johansson@eckeroline.fi
Valmennuksen sisältö
Webinaaritallenne sisälsi kolme asiantuntijaluentoa á 30 min:
- Ongelmatilanteiden ennaltaehkäisy
- Ammatillisuuden säilyttäminen haastavissa tilanteissa
- Palautuminen stressaavista tilanteista
Kiinnostuitko valmennuksistamme? Ota yhteyttä ja pyydä tarjous haluamastasi kokonaisuudesta!
Lähetä tietosi lomakkeella
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme
Teija Mykrä
Yritysvalmentaja, Business Coach, Fasilitaattori
GSM 050 5755 950
teija.mykra@valmennustalovirta.fi
Sirpa Puolakka
Yritysvalmentaja, Business Coach, Fasilitaattori, Sovittelija