Toukokuun uutiskirje: Miten tukea esihenkilöä ennen kuin työterveys kutsuu?

esihenkilön jaksaminen

Esihenkilöiden uupumus kasvaa – mikä avuksi?

Työyhteisöt voivat haastaa monella tavalla – ilmapiiriongelmat, ristiriidat, sanomattomat asiat ja jatkuva paine kasaantuvat helposti. Onko sinulla joskus sellainen olo, että esihenkilön roolissa pitäisi olla yhtä aikaa diplomaatti, palomies ja psykologi?

Esihenkilö on usein kuin arjen jonglööri, joka tasapainoilee työntekijöiden hyvinvoinnin, johtamisen ja organisaation tavoitteiden välillä yrittäen siinä sivussa pitää itsensä kasassa. Välillä se kuuluisa ”reilu pomo” -rooli menee överiksi, eikä vaikeisiin asioihin enää uskalla tarttua, kun pitäisi säilyttää myös mukavan pomon maine. Ei ihme, että uupumus kasvaa.

Tuore Työterveyslaitoksen tutkimus tuo vakavaa viestiä:

Esihenkilöiden todennäköinen työuupumus on kasvanut kahdessa vuodessa 8 prosentista 11 prosenttiin. Lisäksi joka neljäs esihenkilö harkitsee irtisanoutumista. Se ei ole pieni signaali.

Kuormittuneena on raskasta johtaa muita. Vielä raskaampaa on tehdä sitä yksin. Usein jäädään vain odottamaan, että eiköhän tämä tästä. Vaikka apua haettaisiin työterveydestä, se ei aina riitä, sillä yksilön saama tuki ei muuta koko työyhteisöä.

Usein työyhteisöissä ei edes tiedetä, millaista apua olisi saatavilla ja milloin sitä kannattaisi hakea. Missä vaiheessa esihenkilö itse saa pysähtyä ja kenelle silloin puhutaan?

Olisiko vaikka nyt hyvä hetki pysähtyä ja pohtia:

– Missä vaiheessa on ihan ok hakea apua?
– Kuka auttaa esihenkilöä, ennen kuin työterveys kutsuu?

Tähän kysymykseen vastaamme seuraavaksi, spoilerina: vaihtoehtoja on enemmän kuin ehkä luulitkaan!

Lue lisää Työterveyslaitoksen seurantatutkimuksesta

työyhteisön kehittäminen

 

Apua on saatavilla jo ennen kuin pomo jää sairauslomalle

 Tiesitkö, että on olemassa monenlaisia keinoja, joilla voidaan auttaa esihenkilöitä ja työyhteisöjä jo siinä vaiheessa, kun tilanne on vielä helpommin pelastettavissa? Tässä erilaisia menetelmiä, joita käytämme jatkuvasti työssämme:

Fasilitointi on neutraalia ryhmäkeskustelun ohjaamista. Kun haluat ulkopuolisen vetäjän pitämään keskustelut raiteilla ja nostamaan vaikeatkin asiat pöydälle ilman, että kukaan joutuu ”pahiksen” rooliin.

Tiimivalmennus auttaa tunnistamaan haasteita ajoissa ja rakentaa yhdessä tekemisen meininkiä ennen kuin ollaan kriisissä. Mikäli ”me-henki” on alkanut lipsua esimerkiksi etätyön tuoksinassa, tiimivalmennus virittää porukan taas samalle taajuudelle.

Työyhteisösovittelu on täsmäkeino ristiriitojen käsittelyyn. Kun konfliktit ovat jo kriisiytyneet ja ihmiset eivät riitele enää pelkästään asioista, sovittelu auttaa purkamaan solmut ja jännitteet sekä palauttamaan työrauhan. Sovittelu voidaan toteuttaa kahden tai useamman henkilön välillä.

Coaching (yksilö- ja ryhmämuotoiset) on tavoitteelista tukea oman jaksamisen, johtamistaitojen tai ajankohtaisten haasteiden ratkaisemiseen. Yksilötasolla toimii menetelmänä, jos esimerkiksi tuntuu, että ajanhallinta sakkaa, jämäkkyys puuttuu tai haastavat tilanteet stressaavat. Ryhmäcoachingia suosittelemme, kun tavoitteena on johtamisen tasalaatuisuus ja että koko esihenkilöporukka vetää yhtä köyttä.

Puheeksiottamisen valmennus antaa rohkeutta ja taitoja puuttua työyhteisön ongelmiin ajoissa. Puheeksi ottamista usein estää monenlaiset pelot. Entä jos tulee riita, entä jos tilanne menee vielä huonompaan suuntaan? Valmennuksessa pääsee harjoittelemaan puheeksi ottamisen taitoja case-työskentelyn avulla.

Lyhytterapia: Uusin palvelumme tukee esihenkilöitä henkilökohtaisten ongelmien käsittelyssä, epävarmuuksissa ja jaksamisen vahvistamisessa. Tavoitteena on hyvinvoinnin ylläpito ja ongelmien ennaltaehkäisy. Esimerkiksi esiintymisjännityksen ja sosiaalisten pelkotilojen lievittymiseen lyhytterapia on tehokas keino.

 

Varaa maksuton konsultaatio

Valmennustalo Virran Sirpa Puolakka haastattelee VR Transpointin logistiikkakeskuksen päällikköä Tiina Porkkaa, joka liputtaa sovitteluprosessin puolesta.

Monta mahdollista ratkaisua – autamme sen oikean löytämisessä

Ongelmat jätetään helposti yksittäisten työntekijöiden harteille tai ajatellaan, että tilanteet paranevat itsestään. Joskus taustalla on myös ajatus siitä, ettei meillä vielä ole “tarpeeksi isoja ongelmia”.

Mitä jos et odottaisikaan siihen asti, kun ongelmat ovat jo isoja? Miksi antaa tilanteen kärjistyä, jos asioihin voisi tarttua rakentavasti ja oikea-aikaisesti?

Meillä Valmennustalo Virrassa on vuosien kokemus esihenkilöiden tukemisesta ja työyhteisöjen kehittämisestä. Osaamisemme päivittyy jatkuvasti, nyt myös lyhytterapian muodossa. Työkalupakistamme löytyviä menetelmiä voidaan käyttää joko yksin tai yhdistellen, juuri sen mukaan, mikä teille sopii.

Tarjoamme luotettavaa, kokenutta ja laajasti tilanteet huomioivaa apua, joka on saatavilla heti, kun päätätte tarttua siihen.

➡️ Varaa maksuton konsultaatio – jutellaan ja mietitään yhdessä, mikä ratkaisu sopii parhaiten juuri teidän tilanteeseenne.

 

Varaa maksuton konsultaatio 

Muista virkistys!

Joskus pieni piristysruiske, uudet näkökulmat ja yhdessä uuden asian äärelle kokoontuminen voivat tehdä ihmeitä työyhteisölle. Tähän voi toimia mainiosti vaikkapa hyvin suunniteltu virkistyspäivä.

Valmennustalo Virta tarjoaa valmennuksiaan myös virkistyspäivien ohjelmaksi.

Heräteluennot ovat lyhyitä, 1-3 tunnin mittaisia vuorovaikutteisia luentoja, jotka herättelevät osallistujia tunnistamaan oman valtansa ja vastuunsa työyhteisössä.

Työyhteisötaidot-webinaarit sopivat organisaatioihin, joissa yhteistyöllä on merkittävä rooli tulosten saavuttamisessa. Tallenteet sopivat mainiosti myös kehittämis- tai virkistyspäivän yhteyteen, jolloin teemojen herättämistä ajatuksista voidaan myös keskustella.

Hyvä fiilis ja yhteishenki on liima, joka pitää työyhteisön palaset kasassa

Lue lisää virkistyspäivätarjonnastamme →

Jaa eteenpäin