Virheiden pelko kertoo turvattomuudesta
Vaikka työn tavoitteet ja rajat olisivat selkeät, itseohjautuvuus ei välttämättä silti toteudu. Päätöksiä ei synny, oma-aloitteisuudessa olisi kehitettävää. Tällöin taustalla voi olla kysymys tiimin psykologisesta turvallisuudesta. Uskallanko toimia, jos en voi olla täysin varma? Mitä tapahtuu, jos teen virheen? Saanko tukea vai jäänkö yksin? Jos virheitä pelätään enemmän kuin oppimista arvostetaan, itseohjautuvuus jää helposti pelkäksi puheeksi.
Virheiden pelko ei useinkaan näy äänekkäänä epävarmuutena. Se näkyy kalenterissa siirtyvinä päätöksinä, loputtomana lisäselvitysten pyytämisenä ja lauseina kuten: “Palaan tähän vielä huomenna.” Tai: “Varmistetaan nyt vielä kerran.”
Ulospäin toiminta näyttää huolelliselta. Sisältäpäin se tuntuu raskaalta. Kun mielessä toistuvat kysymykset “Entä jos tämä menee pieleen?” tai “Mitä minusta ajatellaan?”, päätös siirtyy. Vitkuttelu voi olla suojakeino: jos en päätä, en myöskään voi epäonnistua. Tai teen varovaisia päätöksiä, joissa riski epäonnistua on mahdollisimman pieni.
Aikalisä on joskus viisautta. Se on perusteltua, kun päätös vaatii lisätietoa, kun tunteet kuohuvat liikaa tai kun asia on aidosti strategisesti merkittävä. Mutta aikalisä muuttuu ongelmaksi silloin, kun sen taustalla on täydellisyyden tavoittelu tai tarve varmistaa oma kelpoisuus. Jos huomaat palaavasi samaan asiaan kerta toisensa jälkeen ilman uutta tietoa, kyse ei ehkä ole harkinnasta vaan epävarmuudesta. Täydellisyyden tavoittelu naamioituu helposti laadunvarmistukseksi. Silti todellinen laatu syntyy usein riittävän hyvästä päätöksestä, jota voidaan tarvittaessa korjata – ei loputtomasta hiomisesta.
Turvallisessa tiimissä uskalletaan puhua ääneen omista epävarmuuksista ja pyydetään työkaverilta reilusti apua. Tiimin psykologista turvallisuutta voi kehittää tehokkaasti tiimivalmennuksella.
|