Kesäkuun uutiskirje: Väsymys ei lomaile - katso kesän palautumisvinkit uutiskirjeestä!

Palautumisen merkitys arjessa ja työyhteisössä

työstä palautuminen

 

Väsymys ei lomaile – opi palautumaan ennen kuin on myöhäistä

Tuntuuko siltä, että ajatukset ovat jo rannalla, mutta kalenteri täyttyy yhä merkinnöistä? Vai onko lomalistasi täynnä menoja, mutta lepo unohtui pakata mukaan?

Hyvinvointi on tapa suhtautua työhön, tekemiseen, elämään ja omiin rajoihin. Kesäkuun uutiskirjeessä pysähdymme tärkeän, mutta usein ohitetun teeman äärelle: palautumiseen. Palautumisen taito on yksi osaamisen alue. Sen ei tulisi olla erillinen osa elämää, joka aktivoituu vain vapaapäivinä tai loma-ajaksi, vaan jatkuva, elintärkeä osa hyvinvointia ja työkykyä. Palautumisen merkitys kannattaa muistaa myös kiireisen työpäivän keskellä.

Yksilön vastuu ja yhteisön rooli

Yksilön vastuu:
Jos väsymys alkaa näkyä ulospäin, ollaan jo pitkällä. Pysähtyminen kannattaa opetella ennen kuin on pakko.

Palautumisen ei tarvitse tarkoittaa joogakurssia tai kylpylähoitosarjaa (vaikka nekin voivat toimia). Joskus riittää yksi syvä hengitys, pieni maisemanvaihto tai yksinkertainen “ei nyt”Olennaista on, että opit tunnistamaan, milloin ja miten juuri sinä palaudut. Se on taito ja samalla vastuu, jota kukaan muu ei voi kantaa puolestasi.

Työyhteisön rooli:
Tarjoaako työyhteisösi tilaa palautumiselle? Tauot ovat arvokasta aikaa, niihin kuuluu lupa irrottautua työstä.

Onko teillä työpaikalla tilaa hengähtää vai täyttyvätkö tauot työasioilla? Aidosti palauttava tauko voi olla koko tiimin paras innovaatioalusta, kun sille vaan annetaan lupa.

“Mitä hyötyä ihmisellä on rahoistaan, jos hän ei voinut istua hetkeäkään rauhassa?” – Mma Ramotswe, Naisten Etsivätoimisto Nro 1

 

 

Sirpa Puolakka Teija Mykrä

Valmennustalo Virran palautumisen asiantuntijat työ- ja tassurintamalla. Teija ja kahden askeleen palautumissuunnitelma: 1) koira 2) metsä. Sirpalle tärkein palautumisen keino on liikunta eri muodoissaan. Hyvän treenin kruunaa rentouttava sauna, jonka jälkeen uni maistuu!

Hyödynnä tätä uutiskirjettä palautumisen työkaluna

”Hän laski virranjakajan kannen pöydälle ja meni täyttämään vesipannun. Iltapäivä oli kuuma, mukillinen teetä helpottaisi molempien oloa.” – Mma Ramotswe, Naisten Etsivätoimisto Nro 1

Pysähtymisen arvoa ei mitata tehokkuudella, vaan vaikutuksella. Balanssin löytäminen ei ole helppoa, olipa kyse omasta ajankäytöstä tai siitä, miten työyhteisössä palautumista tuetaan. Haasteena on usein se, miten kaikki tärkeä oppi hyvinvoinnista juurrutetaan kiireiseen ja paineita täynnä olevaan arkeen. On selvää, että tiedon lisäksi tarvitaan toimia, mutta aika, tuki ja keinot puuttuvat.

Miten hyvinvoinnin tukeminen siirretään juhlapuheista konkreettiseen käytäntöön? Palautuminen ei ala vasta silloin kun työ on tehty, se alkaa, kun päätät hengittää syvään, venyttää hartioita ja huomaat olevasi läsnä tässä hetkessä.

Kesäkuun kunniaksi, aloitetaanko vaikka heti? Nipistä kolme minuuttia aikaa juuri nyt.

Tämä uutiskirje ei ole vain lukemista varten. Se on pieni teko sinua varten.

Lue lisää meistä ja historiastamme

 

hengitysharjoitus
Hengähdystauko on lyhyt, maadoittava audioharjoitus. Voit tehdä harjoituksen esimerkiksi työpäivän lomassa, bussissa istuessasi, aamulla herätessäsi tai illalla, kun olet menossa nukkumaan. (Alkuperäinen äänite löytyy Mielenterveystalon sivuilta)

 

”Juodaanpas nyt vähän teetä ja ollaan ihan rauhassa”

Alexander McCall Smithin kirjassa Naisten Etsivätoimisto Nro 1 rentoutuminen ja rauhallinen elämäntahti ovat toistuvia teemoja, jotka kuvastavat päähenkilön, Mma Ramotswen, elämänasennetta. Mma arvostaa yksinkertaisia nautintoja, kuten rooibos-teetä ja maisemien katselua. Rentoutuminen ja palutuminen liittyy näihin hetkiin.

”Siinä oli pölystä istua ja kanat tulivat joskus nokkimaan maata hänen jalkoihinsa, mutta hänestä tuntui, että siinä oli helppo ajatella. Toisinaan hän meni kuistille, istuutui tuolilleen ja kaatoi itselleen kupillisen rooibosteetä… Ei ollut mitään kiirettä, ei mitään sellaista, mikä ei voisi odottaa huomiseen.”

Milloin sinä viimeksi pysähdyit kuin Mma Ramotswe, ihan vain istumaan ja ajattelemaan? Miten sinä skannaat oman mielesi maisemaa? Mihin sinä maadotat, onko se hetki aamukahvin ääressä vai metsäpolulla? Mitä ovat ne pienet (tai suuret) asiat, joilla sinä vaikutat omaan palautumiseesi?

Entä miten syöt ja nukut? Kunnostaudutko to do -listojen laatimisessa vai juhlistatko myös tadaa -listoja? Niitä, joihin kerätään tehdyt, eikä pelkästään tekemättömät asiat?

Palataan vielä siihen kolmen minuutin nipistämiseen.

Haastamme sinut kokeilemaan yllä olevaa hengähdysharjoitusta, joka palauttaa tietoisesti tähän hetkeen. Harjoite sopii keskelle työpäivää tai vaikka mökkilaiturille.

Ota palauttava hetkesi, sillä ei ole mitään sellaista, mikä ei voisi odottaa kolmen minuutin päähän.

Lataudutaan – palataan taas elokuussa!

Me emme katoa mihinkään, mutta kesällä vähän huilataan.

Elokuussa jatketaan uudella energialla ja silloin uutiskirjeessä syvennytään lyhytterapian maailmaan. Sirpa on vastikään valmistunut ratkaisukeskeiseksi lyhytterapeutiksi ja Teijankin opinnot ovat alkaneet. Luvassa on siis tuoreita näkökulmia ja kiinnostavaa sisältöä. Tehdään arjesta yhdessä entistä kestävämpää ja palauttavampaa.

Mutta sitä ennen: nautitaan kesästä! Pidetään huolta itsestämme ja toisistamme. Olipa lomasi pitkä tai lyhyt, toivomme siihen hetkiä, jotka palauttavat enemmän kuin kuluttavat.

Aurinkoista, virkistävää ja palauttavaa kesää!

”Mma Ramotswe maistoi teetään. Hän istui toimistossa viettämässä vapaapäivää ystäviensä seurassa, niin kuin hänellä joskus oli tapana, kun töissä oli hiljiasta. Silloin yksityisetsivä saattoi aivan hyvin ripustaa ovelleen suljettu- kyltin ja lähteä istuttamaan meloneja. Ei niin että hän olisi oikeasti ollut aikeissa istuttaa meloneja; yhtä hyvin saattoi juoda rauhassa kupin teetä.”

 

Lue referensseistämme

 


Jaa eteenpäin