Lyhytterapiasta iloa elämään ja työn tekemiseen
Johtajan tehtäviin vastikään siirtynyt pitkän kokemuksen omaava esihenkilö hakeutui lyhytterapiaan saadakseen elämäänsä ja työn tekemiseen enemmän iloa, rentoutta ja itseluottamusta. Epävarmuuden, huolestumisen ja virheiden vatvomisen hän toivoi vähenevän.

”Olen ylpeä siitä, että lähdin tähän terapiaprosessiin mukaan ja pystyin olemaan avoin. Olen mennyt eteenpäin tavoitteessani. En enää vatvo virheitäni enkä moiti itseäni samalla tavalla kuin ennen. Olen oppinut priorisoimaan itseäni sekä hyväksymään omia tunteitani ja tarpeitani. En tunne enää niin helposti huonoa omaatuntoa. Myös itsevarmuuteni on lisääntynyt, mikä näkyy muun muassa siinä, että saan asioita valmiiksi nopeammin kuin aikaisemmin.
Yhteistyö Sirpan kanssa oli luontevaa. Terapiassa oli turvallinen, hyväksyvä ilmapiiri. Koin että minulla oli tilaa olla sellainen kuin olen. Pidin terapeutin eteenpäin suuntaavasta otteesta ja kysymyksistä, jotka herättelivät ajattelua. Pidin myös siitä, että terapeutti sanoitti asioita suoraan. Sain uusia mielen työkaluja, joiden avulla voin jatkaa asian työstämistä.”
Tietoa prosessista
Lyhytterapiaprosessi sisälsi 10 x 45 minuutin mittaista tapaamista lyhytterapeutin kanssa. Tapaamiset pidettiin pääosin kasvokkain, muutama kerta toteutettiin etäyhteyksin.
Jaa eteenpäin
Kiinnostuitko?
Pyydä tarjous haluamastasi kokonaisuudesta
Valmiiden pakettiratkaisujen lisäksi voit tilata meiltä räätälöityjä valmennuksia, jotka sopivat juuri sinun yrityksesi tarkoituksiin. Kerro vain, millaiselle valmennukselle tai palvelulle haluat tarjouksen.
