Heräteluennot ovat lyhyitä, 1-3 tunnin mittaisia vuorovaikutteisia ja innostavia luentoja kasvotusten tai verkossa. Nimensä mukaisesti ne herättelevät osallistujia tunnistamaan oman valtansa ja vastuunsa työyhteisössä. Jokaisella on valtaa rakentaa työyhteisön vuorovaikutuskulttuuria.
Heräteluennot sopivat isollekin porukalle toteutettavaksi. Tilaa heräteluento vaikkapa virkistyspäivän ohjelmanumeroksi!
Heräteluento sopii mainiosti toteutettavaksi myös kustannustehokkaana webinaarina. Esimerkiksi teema ”Työyhteisötaidot” voidaan toteuttaa ensin koko henkilöstölle webinaariluentona (1,5 h) jonka jälkeen esimiehet saavat omassa webinaarissaan (0,5 h) työkalupakin, jonka avulla jatkaa keskustelua omassa tiimissä.
Valmennustalo Virta Oy on ansioitunut etenkin asiakaspalvelukoulutusten, työyhteisötaitojen kehittämisen sekä esimiesvalmennusten parissa. Heräteluennoista olemme saaneet palautetta ”Tämä todella pisti ajattelemaan”.
Minä työyhteisön jäsenenä – yksinäinen susi vai lauman jäsen?
Vuorovaikutteinen luento tarjoaa kurkistuksen siihen, millainen oma rooli työyhteisössä on. Oletko enemmän yksinäinen oman tiesi kulkija vai turvallisesti lauman seassa tallustava? Entäpä millaisiin ryhmäilmiöihin työyhteisössä usein törmätään? Minkälaiset työyhteisötaidot sinulla on? Luento höystetään valaisevien esimerkkien avulla.
Viisas vuorovaikutus – virtaa työhyvinvointiin!
Koe mukaansatempaava luento työhyvinvoinnista vuorovaikutuksen näkökulmasta. Työpaikalla vellovat huhut, vihjailut ja loppumaton valitus vie voimat. Tämä luento herättää huomaamaan, että voimme itse valita, millaista vuorovaikutuskulttuuria rakennamme! Jokainen voi edistää omaa ja toisten hyvinvointia rakentavan vuorovaikutuksen avulla
Tottumus on toinen luonto. Miten ihmisiin vaikutetaan?
Saadaksemme vietyä asioita eteenpäin työssä meidän täytyy vaikuttaa muihin ihmisiin. Miten vaikutat tehokkaasti? Miten sinuun vaikutetaan? Mistä vaikutut? Opi tunnistamaan erilaisia vaikuttamisen tapoja ja käyttämään niitä hedelmällisesti. Luento sopii kaikille ammattilaisille ja asiantuntijoille, joiden työhön kuuluu ihmisten asenteiden ja käyttäytymisen muokkausta.
Energisoiva vuorovaikutus – onnistuminen ja arvostus työssä
Työyhteisön vuorovaikutus voi lamaannuttaa. Se voi myös energisoida. Osaammeko antaa ja pyytää palautetta? Näemmekö ongelmia vai mahdollisuuksia? Viljelemmkö valituspuhetta vai etsimmekö ratkaisuja? Millainen on motivoiva tavoite? Osallistuminen energisoi. Miten osallistaa onnistuneesti? Tule hakemaan vinkkejä ja ideoita energisoivaan vuorovaikutukseen työssä!
Ristiriitojen ennaltaehkäisy työyhteisössä
Luento herättää tunnistamaan jokamiehen mahdollisuudet vaikuttaa siihen, johtavatko erimielisyydet ja ristiriidat työpahoinvointiin ja ihmissuhteiden katkeamiseen. Jokaisessa työyhteisössä on aika ajoin ristiriitoja. Olennaista on oppia käsittelemään niitä ajoissa ja estää niiden paisuminen työhyvinvointia nakertaviksi konflikteiksi. Sovittelevassa työyhteisössä ristiriidat hyväksytään. Luento antaa napakan tietopaketin konfliktien ennaltaehkäisystä. Jokaisella on valtaa vaikuttaa. Ennaltaehkäise ristiriitoja myös työyhteisötaitojen valmennuksella!
Kysy heräteluentoja myös muista valmennusteemoistamme!
Kiinnostuitko valmennuksistamme? Ota yhteyttä ja pyydä tarjous haluamastasi kokonaisuudesta!
Lähetä tietosi lomakkeella
Ota yhteyttä asiantuntijoihimme
Teija Mykrä
Yritysvalmentaja, Business Coach, Fasilitaattori
GSM 050 5755 950
teija.mykra@valmennustalovirta.fi
Sirpa Puolakka
Yritysvalmentaja, Business Coach, Fasilitaattori, Sovittelija
GSM 040 7056 093
sirpa.puolakka@valmennustalovirta.fi
Haluatko tutustua ensin hinnoitteluumme?